JUURI NYT    

Ruoppaus P. Suominen

Ruoppaus P. Suominen on tunnettu ja arvostettu tekijä toimialoillaan : teollisuusrakentaminen, maanrakentaminen ja kuljetus.

Yrityksen vahvuutena on suurienkin hankkeiden toimittaminen taitavan henkilökunnan ja laajan alihankkijaketjun ansiosta tilaajan toiveiden mukaisesti ja aina sovitussa aikataulussa.

Ruoppaus P.Suominen sähköisti taloudenhallintansa Festumin etalous.fi-palvelulla. Yritys oli ajautunut tilanteeseen, jossa paperisten laskujen ja asiakirjojen hallinta oli luhistumassa täysin. Tarvittiin kipeästi palvelua nostamaan toiminta nykyaikaiselle tasolle ja samalla helposti hallittavaksi kokonaisuudeksi.

”Meillä oli sellainen tilanne, että hukuimme paperimäärään, totaalisesti. Kopioimme laskuja ja niitä läheteltiin postilla hyväksyttäväksi, ihmiset kulkivat asiakirjojen kanssa työmaiden väliä, laskuja läheteltiin ja faksattiin. Tuntui, että koko tilanne räjähtää käsiin. Näin ei voinut jatkua, ja halusimme tähän ratkaisun”, Mika Suominen, Ruoppaus P. Suomisen toimitusjohtaja sanoo.

Arkisto ja kattavat hakutoiminnot tehostavat taloushallintoasi

Sopivan palveluntarjoajan etsintä alkoi omien tarpeiden määrittelyllä, jonka jälkeen siirryttiin kilpailutukseen.

”Haimme ratkaisua, joka mahdollistaisi mahdollisimman monipuolisen taloudenhallinnan internetin välityksellä. Meillä oli konsulttina ammattitaitoinen henkilö, joka oli kuullut etalous.fi-palvelusta paljon hyvää, hän suositteli sitä meille. etalous.fi tuntuikin heti hyvältä vaihtoehdolta.”

Mika Suomisen yksi yllätyksen aiheista etalous.fi-palvelun käyttöönoton jälkeen oli se, kuinka vähän ihmisiä tarvittiin pyörittämään taloushallintoa tehokkaasti. Mappihyllyt vaihtuivat palveluun, joka hoitaa yrityksen taloushallinnon sähköisesti alusta loppuun.

Suominen ei voi olla alleviivaamatta etalous.fi-palvelun arkistoinnin tuomaa hyötyä. Ennen asiat piti selvittää selaamalla papereita, nyt kaikki tarvittavat tiedot löytyvät yhdestä paikasta ja niitä voidaan etsiä kattavien hakutoimintojen avulla.

”Henkilökohtaisesti minulle oli erittäin tärkeää, että arkisto löytyy samasta paikasta, jolloin pystyn jälkeenpäin työnumeroinnin perusteella hakemaan laskuja, joita ollaan laitettu eteenpäin. Se on meillä erittäin paljon käytetty ominaisuus.”

Hallittavuutta reaaliaikaisella, tarkalla tiedolla

Myös aikaisempi mututuntuma on etalous.fi-palvelun myötä vaihtunut reaaliaikaiseksi, tarkaksi tiedoksi. Taloushallintoa on helpompi kontrolloida ja sitä voidaan jakaa hallittavampiin osiin.

”Se on ollut erityisen hyvä, että saamme raportteja jokaiselta haluamaltamme työmaalta. Nyt meidän on mahdollista saada erikseen työmaiden ja koko yrityksen kuukausittaiset ja vuosittaiset raportit silloin kun niitä tarvitaan. Tästä näemme hyvin suunnan, mihin ollaan menossa. Jos jokin asia mietityttää, niin sen voi aina tarkistaa. Tämä helpottaa suuresti taloushallintoa”, Suominen päättää.

 

Palaa referenssit sivulle